headphones
Kuningasidea
Martin-Garrix

Kesän 2017 suosikkiartistini

Kesän ei tarvitse olla piloilla, jos helleaalto ei ole saapunut ja taivas on synkässä pilvessä, sillä festarit ja grillimakkarahan tekevät suomalaisen kesän! Sesonkiin sopivan musiikin pitää kuitenkin olla menevää ja rentoa, mutta sellaista tanssittavaa rytmiä, jota jaksaa kuunnellaan uudelleen ja uudelleen kyllästymättä.

Klassiset kesäbiisithän soivat vuodesta toiseen, kuten Popedan ikivihreä ”Pitkä Kuuma Kesä”, joka todellakaan ei ikinä poistu kesämuodista. Kesäfestarit kuitenkin antavat kesälle fiiliksen ja otetaan mittaa kauden parhaista biiseistä. Tämän musiikista kertovan blogini mukaan seuraavat artistit ovat olleet kesän 2017 festaritähtiä ja parhaita hittejä:

Kuningasidea

Tänä kesänä suomalaiset kuuntelevat eniten suomalaista musiikkia, sillä virallisten tilastojen mukaan kymmenestä maassamme eniten kuunnellusta kappaleesta vain yksi on ulkomaalainen. Kesän ykkösartisteihin lukisinkin siis Kuningasidean ja biisin ”Pohjolan Tuulet”. Aihe on juuri sopivan kesäinen; se kertoo Pohjolan luonnosta, tuulista ja fiiliksestä. Lisäksi soundi on myös sopivan rento ja tunnelmallinen. Ehdottomasti sellainen kappale, josta voi tulla ikuinen kesäklassikko!

Antti Tuisku

Antti Tuisku on pysytellyt yhtenä suomalaisten suosikkina aina Idols-ajoista asti. Uusia levyjä on tullut tiuhaan ja artistin tyyli on niiden mukaan muokkaantunut sekä muuttunut, mutta suosio on pysynyt.

Antin kesäbiisi ”Hanuri” on reippaan räppäävä veto harmonikkasoundilla sävytettynä. Kappaleen virallinen musiikkivideo on keimailevan pinkkimäinen ja sen myötä tähden imago saanut uuden muodon. Tyyli on piristävää, erilaista ja ja kesään sopivaa! Tällä biisillä on Antti mukana kymmenen parhaan suomalaisen artistin listalla, mutta veikkaisin, että hän nousee vielä ylemmälle sijalle.

Martin Garrix

Kesäfestarit eivät ole oma itsensä ilman kunnon dj:tä Martin Garrixin tyyliin! Suomen festarilavoilla ei häntä ehkä ole niin paljon kuultu, mutta Euroopan suurilla festivaaleilla tämä nuori hollantilaisartisti on yksi ehdottomista ykkösistä. Hän on luonut tunnelmaa ja hurmannut yleisöä muun muassa Ibizalla, Belgian Tomorrowlandissa, Brazilian Lollabaloozassa sekä Looptopin Music Festivaaleilla vain muutamia mainitakseni. Garrix yhdistelee taitavasti elektron ja teknon tyyliä. Sanat ovat osuvat ja lopputulos täydellinen. Hänen biisejä kuunnellessaan tekee mieli syöksyä tanssilattialle!

Major Lazer

Ulkomaalaisilla festarilavoilla on tänä kesänä ollut kuuma nimi myös amerikkalainen bändi Major Lazer. Bändin soundi on tanssittavaa musiikkia teknolla, elektrolla ja reggaesoundilla sävytettynä. Kappaleet kuten ”Light It Up” tai ”Know No Better” ovat ehdottomasti sävyttäneet oman kesäni musikaalista tunnelmaa. Siispä jos saisin valita esiintyjät omille kesäfestivaaleille, niin valitsisin myös tämän bändin – tunnelma on sillä taattu! Jos hyviä artisteja pitäisi valita festareille, niin valinta olisi vaikea; on todella paljon hyviä artisteja ja kappaleita, siis kenet jättäisi pois? Kuten mainittu, tässä listassa tuli kooste muutamista suosikeistani!

Nightwish
old-records
The-Rasmus

Suomen suosituimmat bändit

Suomalainen musiikkikulttuuri on pirteä sekoitus humppaa, heavya, poppia ja perinteistä kansanmusiikkia. Tänä päivänä paras musiikki syntyykin juuri sekoittamalla laidasta laitaan erilaisia soundeja oikeassa suhteessa elektron ja teknon tyylisuuntauksen mukaan. Jos listaan omat kaikkien aikojen teknosuosikkini, on joukossa muutama kotimainen yhtye. Suomalaista bändeistä suosikeiksi nousee Nightwish, Sandstorm sekä Apocalyptica, vaikka lukuisia muitakin voisi mainita – puhumattakaan taitavista sooloartisteista, joita syntyy tänä päivänä Suomessa kuin sieniä sateella. Tästä todisteena myös Spotifyn tilasto, jonka mukaan suomalaiset kuuntelevat pääasiassa musiikkia äidinkielellään: Suomen kymmenestä kuunnelluimmista artisteista vain yksi ei ole kotimainen!

Nightwish

Suomalaisista rokkibändeistä ei voi puhua mainitsematta Nightwishiä, sillä se on kiistattomasti yksi eniten maailmanmainetta niittäneistä suomalaisista nimistä. Se perustettiin jo 90-luvun lopulla. Vaikka bändin kokoonpano onkin vuosien varrella jonkin verran vaihdellut, on tyyli pysynyt samana. Nightwish on yhdistelmä herkkyyttä ja metallista voimaa, taitavia kitarasooloja, korkeita sekä raakoja ääniä yhdistettyinä.

Oma suosikkini on bändin veto kappaleesta ”Heinillä Härkien Kaukalon”, jossa nämä mainitsemani elementit yhdistyvät taivaallisesti ja samalla luovat eräänlaisen Harry Potterin maagisen tunnelman. Se saa kylmät väreet kulkemaan läpi kropan!

HIM

Pitkän ja tuottoisan uran jälkeen HIM julkisti tänä vuonna bändin lopettamisesta. Miljoonia myytyjä levyjä sekä kotimaassa että ulkomailla nostaa bändin yhdeksi suomalaisen musiikkihistorian klassikoista.

HIM sai albumillaan ”Dark Light” ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä kultalevyn Yhdysvalloissa vuonna 2005. Bändin tuotanto on tyyliltään teknoheviä, josta löytyy sekä kosketusta että kovuutta ja taitavasti sykkiviä soundeja.

YouTubessa eniten kuunneltuja yhtyeen kappaleita ovat muun muassa ”Right Here In My Arms”, ”The Funeral Of Hearts” sekä ” Killing Lonelyness”. Bändille tuli täyteen ansiokkaat 26 vuotta ennen lopettamispäätöstä.

The Rasmus

Viiden vuoden tauon jälkeen The Rasmus palasi levytysstudiolle ja palkitsi uskolliset fanit biisillä ”Paradise”. Bändin solisti Lauri Ylönen kommentoi, että vastaanotto on ollut positiivinen ympäri Eurooppaa – jopa Latinalaisessa Amerikassa on Spotify-soittokertoja kertynyt mukavasti. The Rasmus kuuluu myös pitkän linjan suomalaisiin rokkibändeihin, sillä tämäkin yhtye sai alkunsa jo 90-luvun puolivälissä.

Metallista rokkia soittavalla The Rasmuksella on myös laaja kokoelma palkintoja hallussaan – muun muassa useampi kultalevy, Emma-palkinto, platinalevy ja vuoden paras single. Kappaleella ”Dead Letters” pompattiin listaykköseksi Saksassa, Australiassa ja Sveitsissä.

Suomalaiset klassikkobändit suomen kielellä

Musiikin pitää olla räväkkää, jotta se kunnolla puree suomalaisiin. Hienoa on se, että meillä raakakin rock voi olla myös tunnelmallista, herkkää ja jopa romanttista. Sellaisista on esimerkkinä Yö lukuisissa kappaleillaan kuten ”Joutsenlaulu” tai ”Särkyvää”. Tietysti on myös Popeda, Apulanta ja Eput. Lista voisi olla loputon, mutta nämä edustavat osaa klassisimmista bändeistämme, jotka ovat purreet miltei kaikkiin ikäluokkiin jo vuosikymmenten ajan!

End-of-the-Road
Festival
Off-festivaali

Musiikkifestivaalit, joissa haluaisin käydä

Aina välillä huomaan miettiväni, minne festivaaleille haluaisin seuraavaksi mennä. Paras tilanne on, kun mennessä jonnekin tietää jo varanneensa seuraavan matkan. Hauskinta on mennä sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten tulisi matkustettua, kuten Puolan Katowiceen, jossa järjestetään Off-festivaali. Toki Suomessakin on paikkoja, joihin olisi kiva päästä käymään kesällä, kuten Kaustisilla perinteisen kansanmusiikin festivaaleilla.

Puolan Off-festivaali

Puolassa minua houkuttaa alhainen hintataso. Lisäksi muita syitä ovat, etten ole koskaan käynyt siellä sekä festivaalin kansainvälinen tunnelma. Olen kuullut, että Katowicen pieni festivaali on tehty kansainvälistä yleisöä ajatellen. Tapahtumassa esiintyi tänä vuonna ruotsalainen Anna von Hauswolff ja PJ Harvey. Festivalilla esiintyi myös kokeellisempaa afromusiikkia esittävä Moor Mother. Katowice on suomalaisittain ihan kohtuullisen kokoinen kaupunki 310 000 asukkaallaan Lounais-Puolassa.

Kaustisen kansanmusiikkifestivaalit

Monelle kaupunkilaiselle voi olla hauska ajatus lähteä kuuntelemaan ja katsomaan perinteistä kansanmusiikkia, mutta itse ajattelen enemmin niin, että suomalaisen kulttuurin tuntemisesta jää jotain puuttumaan, jos ei koskaan näe tai kuule kansanmusiikkia. Minut se vie heti vuosien päähän. Tiedän, että vannoutuneet fanit sanovat tähän heti, että tyylisuunnan ei tarvitse olla perinteistä. Se uudistuu koko ajan, sillä uusia trendikkäitä kansanmusiikkitaiteilijoita ilmestyy säännöllisesti. Sitä suuremmalla syyllä haluaisin käydä kääntymässä ainakin kerran elämässä – tiedä, vaikka innostuisin toistekin – jollain kansanmusiikkifestivaalilla. Lisäksi olen jostain syystä viehtynyt Kaustisista. Se on reilun neljän tuhannen ihmisen kunta Keski-Pohjanmaalla ja jotenkin näen itseni ajelemassa siellä lakeuksilla.

Saksan Melt-festivaali

Olen kuullut Saksan Melt-festivaalista pelkkää hyvää. Yöttömän yön ystävänä olen innostunut unettoman yön konseptista. Kaupungissa soitetaan teknoa ja elektronista musiikkia lavalla tauotta lauantaiaamusta aina maanantain keskipäivään. Tämä ei siis sovellu huonokuntoisille! Festivaali sijaitsee Ferropoliksessa Gräfenhainichenissa. Festivaalin tunnelma on ainutkertainen myös sen takia, että festivaalialueella on valtavia teollisuuskoneita. Tapahtuma-alueella on runsaat 20 000 unetonta bilettäjää! Kokemuksen arvoinen saattaisi olla Kölnistä lähtevä bilejuna, joka toimii majoituksena festivaalin ajan.

Melt-festivaaliin haluaisin yhdistää Kölniin tutustumisen, sillä saksalaisen oluen lisäksi voisin käydä Ludwig Museossa. Olen seurannut heidän taidettaan netistä ja sen perusteella olisi kiinnostavaa nähdä osa heidän teoksistaan elävässä elämässä. Tiedän heidän kokoelmansa olevan niin suuri, että esillä on vain kolmasosa uusien näyttelyiden lisäksi.

Köln on muutenkin hyvin historiallisen kaunis miljoonakaupunki, jossa saisi kulutettua aikaa helposti pari päivää. Lisäksi sieltä olisikin hauska lähteä bilejunalla Ferropolikseen.

Englannin End of the Road

End of the Road -festivaali sijaitsee Wiltshiressä. Ehkä olen katsonut liikaa englantilaisia sarjoja ja ikivihreitä niittyjä, mutta sydämeni kaipaa Englannin maaseudulle. Varsinaisesta maaseudusta ei kai voi puhua, onhan Etelä-Englannin helmessä yli 600 000 asukasta. Wiltshiren pääkaupunki on Salisbury. Se on niin englantilainen miljöö kuin olla ja saattaa – hyvin historiallinen ja kaunis. Haaveenani on vain kävellä ennen festivaalia upeissa maisemissa ja imeä maisemaa sisääni.

End of the Road -festivaaleilla esiintyy indie- ja americana-tyylistä musiikkia. Upeiden artistien lisäksi ohjelmassa on muutakin kulttuuria, kuten elokuvia, komediaa ja kirjallisuutta, mikä kuulostaa ihanalta yhdistelmältä erilaisia alalajeja. Festivaali on kohtuullisen kokoinen 11 000 vierailijalla.

Apocalyptica
Children-of-Bodom
Stage in Lights - Selen

Suomalainen metallimusiikki

Hevi on Suomessa yhtä kovaa kamaa kuin ruisleipä. Perinneruokaan viittaavaa sanontaa ”se on se, mikä pitää miehen tiellä” verrataan usein tähän tyyliin, mutta tässä tapauksessa yleisöön lukeutuu myös naiset sekä lapset. Suomalaisesta musiikkituotannosta juuri hevimusiikki onkin myös parhaiten maailmalla menestynyttä.

Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut muutoksia, sillä ulkomailla menestyvien kotimaisten artistien listalle voi lisätä paljon uusia tulokkaita. Jos nimetään syksyn 5 kiinnostavinta artistia kansainvälisillä markkinoilla, niin mukaan mahtuu myös suomalaisia nimiä kevyemmän musiikin parista.

Apocalyptica

Yksi suomalaisen hevimusiikin klassikoista on ehdottomasti Apocalyptica. Tämä omaperäisyydellään maailmanmainetta niittänyt bändi aloitti uransa jo 90-luvun alkupuolella samalla kokoonpanolla kuin se soittaa yhä tänä päivänä. Omalaatuista kokoonpanossa on yhdistelmä selloja, metallimusiikkia ja pitkätukkaisia mutta karismaattisia muusikoita. Ensimmäisiin tuotantoihin lukeutuu muun muassa ”Plays Metallica by Four Cellos” sekä ”Inquisition Symphony”, kun taas uudempaa tuotantoa on esimerkiksi ”Till Death Do Us Part” sekä ”Nothing Else Matters”.

Nightwish

Monet hyvät asiat syntyvät vähän niin kuin vahingossa ja niin on myös käynyt Nightwish-bändin syntymisen kohdalla, sillä alkuperäinen idea tunnelmallisesta sooloprojektista syntyi joskus 1990-luvun lopulla iltanuotion äärellä. Projektiin suunniteltiin akustista kitarasoundia, huiluja, jousia, pianoa – ja naislaulua. Bändin tarina alkaa hahmottua ja pian Nightwish nousee Suomen viralliselle albumilistalle kappaleilla ”Angels Fall First”, sekä ”Carpenter”. Loppu onkin jo legendaa, sillä 2004 Nightwish on Euroopan myydyintä musiikkia. Tänä päivänä bändi keikkailee sekä on tunnettu kaikilla maapallon mantereilla.

Children of Bodom

Hevimetallia, death metallia, power metallia, speed metallia ja pohjoismaalaista metallia on Children of Bodom -bändin tyyli määritelmä englanninkielisellä sivustolla – yhtye on siis ehdottomasti metallia sen kaikissa muodoissa! Bändin nimi juontuu yllättävästi Bodomjärven telttasurmista, sillä selityksellä, että bändin osalliset ovat kotoisin samoilta Espoon seuduilta.

Ensimmäinen albumi, ”Something Wild” julkaistiin 90-luvun lopulla ja sitä seurasi muutaman vuoden päästä ”Hatebreeder” ja ”Follow the Reaper”. Children of Bodomilta syntyy yhä uusia levyjä, vuosien varrella tosin hieman vaihtuvalla kokoonpanolla. Yksi bändin huippuvuosista oli 2003, jolloin se valittiin vuoden suomalaiseksi bändiksi, joka aukaisi keikkauran myös ulkomaille.

Hevisaurus

Kuten mainittu, hevimusiikki puree myös kaikkein nuorimpaan sukupolveen, josta on todisteena Hevisaurus – bändi, jonka musiikkia on käännetty jopa espanjaksi! Myös tämän yhtyeen syntymään liittyy legenda, jonka mukaan jostain kaukaiselta maagiselta vuorelta löytyi viisi metallista dinosauruksen munaa, joista kuoriutui legendaariset hevisaurukset. On legenda sitten tarua tai totta, mutta tämä räväkkä ja karismaattinen saurusporukka on joka tapauksessa pompannut listojen kärkeen metallimusiikillaan ja mainioilla sanoituksillaan. Hevisaurus on myynyt Suomessa sekä kultaa että tuplaplatinaa levyillään ”Hirmuliskojen Yö”, ”Kadonneen lohikäärmeen arvoitus”, ”Vihreä vallankumous” sekä ”Soittakaa Juranoid!”.

David-Guetta
DJ
Skrillex

Kaikkien aikojen teknon suosikkikappaleeni

Erilaisia musiikin tyylilajeja on tänä päivänä niin runsaasti, ettei ole enää helppo pysyä kärryillä. Lisäksi monet moderneimmista tyyleistä sekoittuvat pitkälti toisiinsa. Kun esimerkiksi puhutaan teknosta, niin kyseessä on itseasiassa yksi elektronisen musiikin tyyleistä – tosin ei niinkään tanssilattialle tarkoitettua, vaan se on pikemminkin musiikkia luovalla ilmaisulla. Tanssittavimpiakin teknokappaleita löytyy, sillä ainoastaan tuottajan mielikuvitus antaa rajat musiikin mahdollisuuksille.

Hienoa teknossa onkin juuri se sopiva miksaus erilaisia soittimia, sävyjä, musikaalisia ulottuvuuksia – kaikki teknisesti juuri oikein yhteen sulautettuna. Mitkä kappaleet sitten laittaisimme teknomusiikin kärkilistalle tai ketkä ovat kesän 2017 kiinnostavimmat artistit – ne selviävät tässä blogissa.

Avicii

Ehdottomasti yksi suosituimpiin elektro-teknon musiikkituottajiin lukeutuu ruotsalaissyntyinen Avicii, oikealta nimeltään Tim Bergling. Tämä nuori lahjakkuus aloitti uransa jo 18-vuotiaana ja nousi kuuluisuuteen kuin lentotähti. Hän on paitsi lahjakas, myös hyvin luova ja mielikuvituksellinen musiikkituottaja ja Dj, joka kertoo paneutuvansa tuotantoonsa perusteellisesti löytääkseen parhaan mahdollisen lopputuloksen. Vaikka tähti jokin aika sitten ilmoittikin jättävänsä musiikin tuottamisen, pysyy hän yhä kaltaisteni innokkaiden fanien mielissä kappaleilla, kuten ”Waiting for Love”, ”Wake Me Up”, ”Hey Brother” ja lukuisilla muilla huipputuotannoilla.

David Guetta

Todella taitavaa remix-tuotantoa syntyy myös ranskalaiselta David Guettalta, joka myös soi listojen kärjessä kaikkialla maailmassa. Hyvässä mixissä yhdistyvät nimenomaan soinnut, instrumentit, sanat ja video – ja nämä kaikki istuvat juuri kohdallaan huippunimen tuotannossa. Fiilis on mahtava, kun taas useimmat kappaleet soveltuvat myös tanssilattialle. David Guettan parasta antia ovat muun muassa ”Lovers of the Sun” (mukana myös Sam Martin), ”Titanium” (Sian kanssa yhteystyössä) sekä ”Hey Mama” (Nicki Minaj osallisena).

Martin Garrix

Hollantilainen Martin Garrix kipusi listojen ykköseksi vuonna 2013 kappaleella ”Animals” ollen täten samalla nuorin listan huipulle koskaan noussut artisti. Martin on myös tuotannollaan haalinut titteleitä, kuten vuoden paras tanssikappale, vuoden paras elektro-progressiivinen levy sekä vuoden paras DJ. Taitoa ja lahjakkuutta on siis tällä karismaattisella kaverilla todella paljon, siitä näytteenä myös tuoreempia julkaisuja, kuten ”Dont´t Look Down”, ”Forbidden Voices” sekä ”The Only Way is Up”. Garrix on myös kesän 2017 festivaalien kysytyimpiä DJ-nimiä – häntä on kuultu muun muassa Ibizalla, Belgian Tomorrowlandissa sekä Brasilian Lollabaloozassa.

Skrillex

Hyvää teknoa ja elektroa löytyy musiikkilistoilta paljon, mutta jos vain muutama niistä on mainittava, niin ehdottomasti mukaan on luettava myös amerikkalainen Skrillex. Sonny John Moore eli Skrillex on DJ, tuottaja, kitaristi ja laulaja, mutta ennen kaikkea hän on tunnettu dubstepin sovellutuksesta teoksiinsa. Lisäksi hän saa ylistystä uskollisuudesta omalle tyylilleen. Skrillex onkin ehkä muihin elektro-tekno tuottajiin verrattuna puhtainta, kovinta tai aidointa nimenomaan kuunneltavaksi tehtyä teknoa.

Elvis-the-King-Lives
Guns-and-roses
Jimi-Hendrix

Kolikkopelejä musiikin ystäville

Pelaamisen hurmaa ei voita mikään ja internetin ansiosta erilaisten kolikkopelien tarjonta on todella runsasta sekä pelaaminen helppoa. On hauskaa pelata ilman talletusta. Hyvän grafiikan ja laadukkaan taustamusiikin ansiosta pelaaminen esimerkiksi nettikasinoilla onkin nykyään elämys sinällään, sillä juuri taustamelodia voi hyvinkin ratkaista pelin valinnan. Onnistumisessa ja voittamisessa on nimittäin kyse nimenomaan oikeanlaisesta fiiliksestä ja asenteesta.

Mitkä pelit sitten tarjoavat tämän hetken suosituimman taustamusiikin? Erilaisia tilastoja selaillessa toistuvat tietyt nimet, kuten Jimi Hendrix ja Guns N’ Roses, useamman kerran, mutta makuja on monenlaisia ja tarjonta erittäin runsasta. Hyvällä musiikilla varustettu kolikkopeli voi nimittäin olla samankaltainen elämys kuin kiinnostavat musiikkifestarit!

Guns N’ Roses – yksi pelimusiikin ykkösistä

Hyvä ja vauhdikas pelimusiikki innostaa ja antaa rytmiä pelille. Kolikkopeleissä on usein toistuva pelirutiini, joten reippaalla ja mukaansatempaavalla musiikilla saadaan peliin lisää meininkiä. NetEntin Guns N’ Roses on yksi tämän hetken suosituimmista peleistä juuri taustamusiikkinsa ansiosta eikä ihme, sillä kyseessä on yksi maailman suosituimmista hard rock -bändeistä, minkä ansiosta meininki on taatusti lyömätön. Musiikki on sulautettu pelin eri vaiheisiin taitavasti ja symboleina on luonnollisesti itse muusikot, ruusut ja aseet. Eikä siinä vielä kaikki, sillä pelin taustanäyttö on kuin Guns N’ Roses -konsertti suorana lähetyksenä!

Elvis the King Lives

Elvis on ehdottomasti muusikkojen ykkönen ja alan ehdoton kuningas. Totta on myös sanonta ”Elvis elää”, sillä hänen musiikkinsa ja hurmaava olemuksensa saa yleisön yhä haltuunsa – tällä kertaa kolikkopelillä ”Elvis the King Lives”. Kolikkopelissä pyörii yhteensä 11 kiekkoa ja niiden pyöriessä soi taustalla Elviksen tunnetuimmat kappaleet. Pelin symboleina toimivat Elviksen vinyylilevyt, kitara ja tietysti kuvia itse kuninkaasta. Tässäkin musaslotissa on siis satsattu korkealaatuiseen taustamusiikkiin, joten tunnelma on ehdottomasti korkealla kuin kasinoelämyksessä kuuluukin olla!

Jimi Hendrixin kitarasoundeja

Korkeatasoinen kasinoelämys ja laadukas musiikki yhdistyvät erinomaisesti myös Jimi Hendrix -kolikkopelissä. Tämä peli soveltuu ennen kaikkea klassisten kitarasoundien ystäville, sillä niiden tahdissa voi pyörittää kiekkoja ja haalia voitot kotiin. Keloja on yhteensä 5 ja voittolinjoja 20, kun puolestaan pelin symboleina pyörähtelee kukkia, sydämiä ja planeettoja luoden juuri oikean tunnelman täydelliselle kasinoelämykselle!

Eksotiikkaa Conga Beatin tahdissa

Kolikkopelejä löytyy netistä taatusti jokaiseen makuun. Jos kaipaa rockin sijasta eksotiikkaa ja kaukomaiden rytmejä, on Conga Beat -kolikkopeli oikea valinta. Pelin viidellä kelalla pyörii erilaisia eksoottisia hahmoja, kuten kasvonaamioita, luolamaalauksia ja afrikkalaisia soittimia taidokkaasti sulautettuna eksoottiseen musiikkiin. Slotin rytmein voi siis matkustaa kaukomaille ja samalla haalia voittorivejä pelitililleen.

Mikko-Joensuun
Niila
sound speakers stereo system Hi-Fi

Tämän syksyn viisi kuuminta kotimaista artistia

Musiikin, kuten yleensäkin taiteen, luomisessa on ennen kaikkea pysyttävä uskollisena omalle tyylilleen ja luovuudelleen. Musiikin ystävätkin pysyvät uskollisena maulleen ja sen takia esimerkiksi nettipelien valmistajat houkuttelevat asiakkaita sivustoilleen yhdistämällä hyvän musiikin ja musiikkifanien suosikkislotit.

Suomalaiset artistitkin pysyvät uskollisina tyylilleen ja viime aikoina se on tuottanut tulosta kansainvälisilläkin musiikkimarkkinoilla, joille on hiljattain noussut useampiakin suomalaisia tulokkaita, jotka kirjoittavat kotimaisen musiikin historiaa uuteen uskoon. Tässä listassa on muutama esimerkki:

Mikko Joensuun harras ja tunnelmallinen ”Amen”

Tunnelmaa, rauhaa ja oman elämän tarinaa löytyy Mikko Joensuun trilogia-tuotannosta ”Amen”. Heti ensimmäinen trilogian levyistä saavutti sekä kotimaista että ulkomaista suosiota ainutlaatuisella kokoonpanollaan, jossa yhdistyy musiikin herkkyys ja sanoituksen painava merkitys. Joensuu ilmaisee tuotannollaan uskonnollisuuden eri merkityksiä rockin ja kantrin sävelin, minkä ansiosta hänen tuotantoaan on verrattu muun muassa Lee Hazlewoodiin sekä Leonard Coheniin. Kyseessä on siis ehdottomasti yksi tämän hetken kuumimmista nimistä musiikin saralla.

Ilmiö nimeltä Alma Miettinen

Nuori Alma-niminen artisti julkaisi kesäkuussa debyyttisinglensä nimeltä ”Karma”. Spotifyssä sitä on kuunneltu jo 8,5 miljoonaa kertaa. Kansainvälinen ura aukesi nuorelle artistille viimeistään siinä vaiheessa, kun Elton John valitsi kappaleen omaan radio-ohjelmaansa. Tähden uskomaton menestystarina sai alkunsa Idols-finaaleista. Nousukierre vain jatkuu, sillä tänä päivänä artistilla on jo hallussaan levytyssopimuksia sekä eurooppalaisilta että suurilta amerikkalaisilta levy-yhtiöiltä. Alma on omaa laatuaan oleva huippunimi, joka kotoisin eksoottisesta Suomesta ja joka laulaa englanniksi. Ennen kaikkea hän on oma itsensä ja menestynyt juuri sillä.

Niila aukaisee kansainvälistä uraa Saksassa

Ajankohtaisiin ja ehdottomasti nousussa oleviin kotimaisiin artisteihin lukeutuu myös Niila, jolla on jo pitkä ura musiikin alalla, mutta kansainvälinen menestys on avautunut vasta hiljattain. Artistin musiikki on hänen omien sanojensa mukaan melankolista poppia, mutta iloisempaa ja vauhdikkaampaakin tuotantoa häneltä löytyy. Kansainvälinen ura aukeni yhteistyöstä Samu Haberin kanssa, sillä Niila on soittanut saksassa Sunrise Avenuen lämmittelybändinä. Nyt hänellä on ensimmäinen oma kiertue Saksassa bookattuna. Loppuvuodelle on luvassa myös oman albumin julkaisu!

Perttu – suomalaista dj-eksotiikkaa

Suomalaisuus on tänä päivänä eksoottista, erilaista ja kysyttyä vientitavaraa, sen voisi ainakin allekirjoittaa maailmalla julkisuutta kerännyt kotimainen DJ-artisti Perttu! Hän on ollut mukana musiikin maailmassa jo alle kouluikäisestä asti, joten kokemusta on nuorella kaverilla runsaasti. Kansainvälinen ura on kuitenkin saanut alkunsa runsas vuosi sitten, kun levytyssopimus tarjoutui Universalin alaiselle Island Recordsille. Perttu on ennen kaikkea tunnettu dj-tuottaja-säveltäjänä, mutta hän on myös tehnyt yhteistyötä muun muassa Alexandran kanssa. Omaa tuotantoa on kuitenkin kaiken aikaa hautumassa. Vuosi sitten ilmestynyt ensisingle ”Waves” on vahvaa näyttöä Pertun taidoista – kappale noteerattiin Yhdysvaltojen Billboard-listalle, mikä on merkittävä suoritus. Lisäksi se on kerännyt yhteensä yli seitsemän miljoonaa toistoa Spotifyssä!